Lopen VPK:n puheenjohtaja: Ambulanssin pitää ehtiä paikalle ajoissa

41-vuotias Sami Toivonen on aktiivinen ja aikaansaava perheenisä Lopen kirkolta. Leipätyö vie monen muun loppilaisen tapaan arkipäivinä pääkaupunkiseudulle ICT- ratkaisuarkkitehdin tehtäviin, mutta leipää perheelle tulee nykyisin myös oman yrityksen kautta.

– Väkiluku pitää kääntää takaisin kasvu-uralle. Panostusta kaavoitukseen ja elinkeinotoimintaan. Rohkeutta päätöksenteossa sekä uusia avauksia, kertoo Sami ratkaisujaan Lopen tulevaisuuden haasteisiin.

Toivosen perhe valitsi Lopen kotikunnakseen yli 30 vuotta sitten ja sen jälkeen moni muukin perhe on tehnyt saman ratkaisun. Keskellä eteläistä Suomea noin tunnin matkan päässä Helsingistä, Turusta, Lahdesta ja Tampereelta, mutta kuitenkin luonnon lähellä. Luonnon Sami nostaakin sijainnin rinnalla ”parhaaksi Lopella” ja kolmantena turvallisuuden. Arjen turvallisuus on säilynyt hyvällä tasolla, mutta kiireisissä tilanteissa ambulanssin perille saanti huolettaa.

– Tehokas ensihoito, palo- ja pelastustoiminta maakuntatasolla pitää toimia. Ambulanssin pitää olla ajoissa paikalla kun sitä kiireellisesti tarvitaan ja silloin ei ratkaisu voi olla se, että kaikki keskitetään kaupunkeihin. Myös toimiva VPK on tärkeä osa arjen turvallisuutta, pohtii Sami Toivonen joka on pitkään toiminut myös Lopen VPK:n puheenjohtajana.

Aiemmin Toivonen on toiminut myös pelastuslautakunnassa ja myös vaalilautakunnassa. Kiinnostus yhteisiä asioita kohtaan on ollut aina vahva.

– Kannattava kuntatalous. Ylijäämäinen tulos ja velkojen pienentäminen.

Elinkeinotoiminnan kehittäminen ja yrittäjyys. Kyllä se näistä lähtee ja kun nämä on kunnossa niin pystymme turvaamaan ja kehittämään kunnan peruspalveluita, linjaa Sami keskeisiä tavoitteitaan kunnanvaltuustoon.

– Jos kaipaat kestävän kuntatalouden ja yrittäjyyden puolestapuhujaa niin saa äänestää. Lisäksi hyvät tiedot palo- ja pelastustoimen järjestämisestä maakuntatasolla.

Kun perheen isältä aikaa itselle riittää, niin kaikenlainen urheilu ja enduro saavat miehen sydämen sykkimään.

– Jos haluat valtuuston loppilaisen, joka on lasten-, nuorten- ja vanhuspalveluiden osaaja tai hallitsee koulutusasiat, tietää sosiaali- ja terveydenhuollon kiemurat niin etsi ehdokkaasi Lopen Kokoomuksen listalta. Sieltä löytyy osaamista ja hyviä tyyppejä, muistuttaa Sami ikuisena joukkuepalaajana.