Lopen Kokoomus jätti ehdokaslistansa 27 ehdokkaalla tavoite hyvä vaalimenestys

Lopen Kokoomus jätti ehdokaslistansa maanantaina kunnan keskusvaalilautakunnalle, jota edusti kunnan sihteeri Raimo Sireeni. Yhdistys jätti listansa päivää ennen takarajaa ja ryhmä oli tyytyväinen ainakin itse ehdokastarjontaansa. 27:lla ehdokkaalla puolue tavoittelee Lopella hyvää vaalimenestystä, jonka kruunaisi tavoiteltu lisäpaikka.

Viime vaaleissa 1996 Lopen Kokoomuksella oli listoillaan 19 ehdokasta, joilla puolue pääsi tavoitteeseensa eli säilytti asemansa viidellä valtuutetullaan Lopen kunnanvaltuuston kolmanneksi suurimpana ryhmänä. Tämän vuoden lokakuun 22. päivän kunnallisvaaleihin yhdistys lähti eri asenteella ja reilun puolen vuoden ehdokashankintatyö tuotti tulosta. Reilun kuukauden päästä käytävissä vaaleissa Lopen Kokoomuksesta valtuustoon pyrkii 27 ehdokasta.

Vanhoista eli ns. istuvista valtuutetuista jatkopaikkaa tavoittelee kansanedustajavaaleissakin hienosti menestynyt Hannele Yrjö-Koskinen Launosista, pitkäaikainen kunnallispoliitikko agronomi Elina Kuosmanen sekä nykyinen yhdistyksen puheenjohtaja 25-vuotias luokanopettaja Timo Heinonen. Lisäksi pitkäaikainen kunnanhallitusedustaja maanviljelijä Aulis Nikkola tavoittelee valtuustopaikkaa yhdessä pitkäaikaisen Kokoomuksen järjestöaktiivin launoslaisen Vilho Miettisen ohella.

Valtuustotyöstä vuoden 2000 lopussa luopuvat näin ollen kunnanhallituksen puheenjohtajanakin ollut Raimo Rajaoja sekä maa- ja metsätalousyrittäjä Yrjö Kassari.

– Raimo Rajaoja oli tehnyt ratkaisunsa jo neljä vuotta sitten. Upea ura kunnanvaltuutettuna saa näin arvokkaan päätöksen, mutta olen varma, että ei Raimo Lopen asioita kokonaan unohda. Yrjö Kassari jättää valtuuston kiireiden vuoksi, joista nyt päälimmäisenä on perhe, jolle isä haluaa antaa enemmän aikaa. Upeat ja kunnioitettavat ratkaisut molemmilta, vaikka puheenjohtajana olisikin heidät nähnyt mielellään vielä listoillamme.

Kahden istuvan ehdokkaan paikkaa ja myös mahdollisia Kokoomuksen lisäpaikkoja yhdistyksen riveissä tavoittelee sitten laaja kaarti niin Kokoomuspiireissä vanhoja ja tuttuja nimiä sekä myös aivan uusia nimiä kunnallispolitiikassa. Kaksissa edellisissä vaaleissa ensimmäiseksi varavaltuutettuksi yltänyt Hanna Mikkola tavoittelee nyt tosissaan paikkaa valtuustossa.

Mielenkiintoinen nimi listalla tulee myös olemaan Lopen Yrittäjien puheenjohtaja Margit Junell sekä yrittäjistä myös Raimo Alakoski ja Teuvo Zetterman. Zetterman tunnetaan hyvin myös laajemmin Suomessa, sillä hän on yrittäjä Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajan herkullisten ruokapöytien takana. Moni muu ehdokkaista tekee myös työtä yksityisyrittäjänä toisen työn ohella eli yrittäjähenkisyyttä Kokoomuksen riveistä löytyy tällä kertaa yllin kyllin.

Ikäjakauma 18-vuotiaasta aina 71-vuotiaaseen

Ikäjakaumakin Kokoomuksen listalla on varsin kattava. Listan nuorin on 18-vuotias lukiolainen Kira Pusa ja vanhin kirjailija Karl Ehder.

– Listallamme on erittäin paljon nuoria ehdokkaita. Nuoriksi minä ajattelen kunnallisessa päätöksenteossa vielä reilut kolmikymppisetkin. Näin listallamme on 18-vuotiaan Kira Pusan lisäksi 26-vuotias Riihimäen Teatterin näyttämömies Mika Harri, 31-vuotias Hanna Mikkola, 33-vuotiaat Antti Korkki ja Tatu Pulkkinen, kokosi itsekin mukana oleva Timo Heinonen listan nuorimpia.

Lisäksi mukana on alle nelikymppisiä naisehdokkaita useampia. Minna Varis työskentelee Lopen yläasteella erityisopettajana, Hannele Yrjö-Koskinen Wetterhoffilla toiminnanjohtajana. Myös miesehdokkaista löytyy lisäksi uusia nimiä, joista mm. Ari Eve on tuttu kasvo nuorten jääkiekkoharrastuksista ja hevospiireistä sekä pilpalainen Petteri Nousiainen, joka erä- ja luonto-opas ja toimii Eerikkilän urheiluopistolla mm. kouluttajana.

Kari Koukku palasi omaan joukkueeseen

Yhden kauden poissa Kokoomustoiminnasta ollut ylikonstaapeli ja yrittäjä Kari Koukku tekee syksyn vaaleissa myös paluun Kokoomuksen riveihin. Aikoinaan myös Kokoomuksen puheenjohtajana toiminut Koukku katsoi Kokoomuksen olevan kuitenkin hänen kotijoukkueensa ja näin paluun tuttuun ryhmään oli helppo.

Kirkonkylältä valtuustoon pyrkivät myös kunnanhallituksen varajäsen, terveydenhoitaja Tuula Kauppi sekä Kokoomuksen yhdistysaktiivi sekä mm. Marttatoiminassa pitkän uran tehnyt Ritva Heikkilä. Luontoasioita Kokoomusriveissä aktiivisesti pitää esillä yrityksen ympäristövastaava Erkki Holttinen, jolla olisi mm. tällä saralla paljon annettavaa Lopen kunnan päätöksenteolle ja samalla koko kunnallekin.

Läyliäisissä valtuustopaikkaa Hanna Mikkolan lisäksi tavoittelevat kyläyhdistyksessä aktiivisesti mukana oleva Aarno Aalto ja liikennöitsijä Antero Pesonen.

Länsi-Loppi ansaitsee oman valtuutetun

Väistyvä Yrjö Kassari jättää Länsi-Lopen ehdokkaille tärkeän tehtävän saada alueelle jatkamaan uusi kokoomuslainen kunnanvaltuutettu. Topenolta mukana on Kari Maunula, Vojakkalasta ala-asteen rehtori ja liikennöitsijä Ilmo Kyttälä ja Räyskälästä maanviljelijä Teuvo Pietilä. Tavoitteena onkin, että alue saa syksyn vaaleissa kaksi ehdokasta läpi ja työtä ehdokkaat tulevat tavoitteen eteen varmasti tekemäänkin.

Länsi-Lopen ohella Kokoomus tavoittelee myös omaa edustajaa valtuustoon läpi Joentakaa, josta ehdolle on asettunut eläkkeellä oleva Juhani Rautiainen, joka tunnetaan hyvin paikallislehden kolumnistinakin.